Os.390 Puheenjohtajan tervehdys! Tes sopimukset murroksessa, uusia jäseniä tarvitaan

17.12.2021

Työnantajien irrottautuminen Tes pöydistä on herättänyt huolta useissa työntekijöissä. Kuinka käy yleissitovuuden ja kaikkien muiden työehdoissa sovittujen sopimusten kanssa, menetykset voisivat pahimmillaan olla 30% luokkaa vuosiansioissa.

Metsäteollisuus irtautui toiminnasta kokonaan ja Teknologiateollisuus osittain, perustaen uuden Teknologiateollisuuden työnantajat -järjestön.

Vuoden vaihteessa päättyvät paperiliiton sopimukset UPM kanssa näyttävät tulevaisuuden suunnan, miten sopimukset syntyvät, jos syntyvät 2022 aikana. Onnistumisiakin on syksyn aikana saatu ja sopimuksia on syntynyt mm. Metsä Group ja Stora Enso

Rakennusliitto jatkaa Rakennusteollisuuden kanssa vielä yhteisesti sovittavia/neuvoteltavia työehtosopimuksia alkuvuoden 2022 aikana. Jokainen Tes kierros on omanlaisensa ja edellisen kierroksen aikana alkanut korona epidemia aiheutti omat kuviot, mutta silloinkin sopimus saatiin tehtyä. Korotuksen suuruus on vielä arvoitus, mutta ehkä Paperiliiton ja Stora Enson kanssa tekemä sopimus 2 vuotta 4kk ja 4,7% antaa suuntaa muihinkin neuvottelupöytiin.

Vuodelle 2022 jäsenmaksun muutos 25€/kk on saanut jo useita liittymään Rakennusliittoon.
Jäsenmaksun pieneneminen aiheuttaa myös osastollemme tiukempaa taloutta, mutta talouden parantamiseen voisimme kaikki olla mukana, kysymällä uudet työkaverit liittymään liittoomme.
Jos jokainen osastomme jäsen saa yhden uuden jäsenen niin taloutemme pysyy hyvässä kunnossa, niin voimme edelleen jatkaa Tes ja urakanmittauskoulutuksia sekä osallistumisia erilaisiin tapahtumiin.

Rakennusliiton jäsenedut ovat todella mittavia, oikeat palkat kaikille, vapaa-ajan vakuutus, Holiday club alennukset, Teboil polttoaine alennukset, Lapin mökkejä ja paljon muuta, mahdollisesta työttömyysturvasta ja oikeusavusta puhumattakaan.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin, että jäseniä on riittävästi, ilman jäseniä emme pärjäisi tulevaisuudessa työehtosopimus neuvotteluissa.

Oikein Hyvää joulua kaikille ja onnellista uutta vuotta 2022  

Terveisin Timo Mikkonen

Osasto 390 puheenjohtaja